Mirka

Olen kokenut poliitikko ja kansalaisvaikuttaja Turusta. Puolueeni on Vasemmistoliitto. Turun kunnallispolitiikassa olen toiminut vuodesta 2004.

Olen toiminut Turun kaupunginvaltuutettuna vuosina 2008-2017. Valtuustotyöskentelyn ohella olen toiminut Turun Vasemmistoliiton puheenjohtajana, sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä sekä maakuntavaltuutettuna. Valtakunnan politiikkaa olen päässyt seuraamaan puoluevaltuuston 2. varapuheenjohtajan roolista sekä puoluehallituksen jäsenenä. Puoluejohtomme, kansanedustajamme ja ministerimme ovat minulle tuttuja yhteistyökumppaneita.

Kunnallispolitiikkaan minua innostaa halu vaikuttaa kotikaupunkimme asioihin. Vuodet politiikassa ovat opettaneet, että parhaisiin tuloksiin päästään hyvällä yhteistyöllä niin omien parissa kuin yli puoluerajojen. Pitää olla intoa ja uskallusta, mutta myös tietoa ja asiantuntemusta. Politiikka on taitolaji, jossa joutuu miettimään keinoja, miten päästä parhaaseen lopputulokseen. Oppositiopolitiikka ja oikeassa olemisen taito on helppoa. Sen sijaan neuvottelutaidot ja asioiden vieminen maaliin on mielestäni haastavaa ja kiehtovaa, joka vaatii taitoa ja kokemusta.

Työskentelen hankitsijana Turun ammatti-instituutissa. Koulutukseltani olen puutarhuri ja myyjä. Työkokemusta minulla on kaupan- ja majoitusalan asiakaspalvelusta sekä ravintoloiden keittöistä. Olen työskennellyt lounaskahviloissa, hostelleissa, kasvisravintolassa, päiväkodin ja palvelutalon keittiöllä, puutarhamyymälässä sekä tavaratalossa. Olen kuulunut pitkään palvelualojen ammattiliitto Pamiin, ja nykyään olen JHL:n jäsen.
Kunnallispolitiikka ja kansalaisvaikuttaminen on minulle luonnollinen tapa toimia ja se on muodostunut elämäntavakseni.

Asun perheeni kanssa Raunistulassa pienessä puutalossa soman puutarhan keskellä. Perheeseeni kuuluvat aviomieheni sekä kaksi aikuista poikaa. Puutarhaharrastuksen lisäksi tykkään kokkailla kasvisruokia, käydä pitkillä kävelyretkillä Aurajoen rantamilla sekä lukea dekkareita riippukeinussa.
Arjen jaksamisessa minua on auttanut metsäretket ja avantouinti.

Löydät minut myös facebookista ja instagramista. Linkit näihin löytyy sivun oikeasta laidasta.