Laadunhallintastrategia perlassa

Tänään oli kovin ohut esityslista peruspalvelulautakunnalla. Käsiteltävänä oli kuitenkin tärkeä asia eli laadunhallintastrategia vuosille 2011-2015. Olen erittäin tyytyväinen, että asiaa vihdoin käsitellään. Yhtenä merkittävänä näkökulmana on, että työyhteisöön saadaan vahva me henki päälle ja yhtenäiset toimintamallit.

Siitä saakka, kun terveys- ja sosiaalilautakunta yhdistyivät vuoden 2009 alussa peruspalvelulautakunnaksi, on toimintoja pyritty yhdistämään ja yhdenmukaistamaan. Edelleen on kuulemma havaittavissa ”meidän” ja ”teidän” joukkueet vanhan virastojaon pohjalta. Nyt on korkein aika ottaa askel yhdistymisen osalta ja saada yhteiset käytännöt aikaiseksi.

Olen monta kertaa aiemmin arvostellut, että silloin kun virastot vuonna 2009 yhdistyivät, ei ainutlaatuista tilannetta käytetty hyväksi ja hiottu yhteishenkeä kuntoon. Sen sijaan poliittinen koneisto lähti hakemaan laajamittaisia lomautuksia ja pakkotalkoovapaita, jotka lopulta kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Tämä oli ja on edelleen mielestäni huono strateginen valinta. Koska emme tuolloin osanneet hyödyntää käsillä ollutta tilannetta, on se tehtävä nyt.

Se mitä kyselin lautakunnassa, on henkilöstöraportista nousseita kysymyksiä. Kun lautakunta vuosi sitten piti koko päivän seminaain ja kävi läpi henkilöstöasioita, huomattiin, että tietyt mittarit olivat laskusuunnassa. Esimerkiksi keskustelumahdollisuudet lähimmän esimiehen kanssa olivat heikentyneet, samoin henkilökunnan koulutusmahdollisuudet. Kysyinkin tänään, että onko meillä riittäviä resursseja lähteä toteuttamaan tärkeää  laadunhallintastrategiaa. Tulemme saamaan uuden selvityksen kevään aikana, jolloin voimme halutessamme ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.

Myös johtaminen ja esimiehen rooli on tärkeässä ja keskeisessä roolissa laadunhallintastrategian toteutumisessa. Itse olen päässyt työskentelemään useissa eri työyhteisöissä ja se on vaan todettava, että työyhteisössä, jossa johtaminen ja esimiesasiat ovat kunnossa, on yleensä koko työyhteisö kunnossa. Panostaminen toimivaan työyhteisöön tuo taatusti tuloksellisuutta ja tehokkuutta jo itsessään, sillä tällainen työyhteisö on kiinnostunut työstään ja pyrkii sitä aktiivisesti kehittämään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s