Lastensuojelua ja synnytysmaksuja

Karkauspäivän illan vietin peruspalvelulautakunnan kokouksessa. Oli aika tiukka ja kuuma nelituntinen.

Lastensuojelun esitykset löytyvät nyt kaupungin kotisivuilta. Esityksiä oli neljässä pykälässä, joista numero kakkonen meni läpi. Tämä pykälä oli tavallaan irrallinen muista suunnitelmista ja sen myötä lisättiin valtuuston myöntämää  määrärahaa avohuoltoon. Näin virasto pääsee viemään asiaa eteenpäin.

Muiden kohtien osalta eli kohdat 1, 3 ja 4 palautettiin. Ne ovat palautettuna neljä viikkoa ja kun ne saapuvat lautakuntaan yhtenä pykälänä, tullaan asiasta tekemään ratkaisu. Sovimme, että asiaa ei enää vatvota eikä se tule jäämään pöydälle. Minustakin on parasta, että mitä nopeampi ratkaisu, sitä nopeammin saamme työrauhan kentälle. Itse olisin ollut valmis tekemään päätöksen jo tänään.

Synnytysmaksujen kompensaatio tuotiin uudelleen käsittelyyn. Kun asiaa viimeksi käsiteltiin, vastasi peruspalvelutoimen johtaja, ettei hänen tietojensa mukaan naapurikunnissa ole vastaavaa kompensaatiota käytössä. Kas kummaa, sellainen on mm Raisiossa ja Naantalissa käytössä. Lautakunta otti asian käsittelyyn ja äänestää täräytti asiasta uudelleen. Yksi kokoomuslainen oli poissa, rkp:n edustaja ja toinen vihreä äänesti tyhjää ja keskustan edustaja  muutti mieltään, joten kompensaatiot jatkuvat Turussa. Muuttuneesta äänestystuloksesta eivät kaikki lautakunnan jäsenet tykänneet, joten voi olla, että kaupunginhallitus käyttää asiasta otto-oikeutta.

Kuntoutusosasto Kaskenlinnan sairaalaan nytkähti eteenpäin. Osaston tarkoituksenahan on kuntouttaa potilaita, lähinnä vanhuksia, sairaalasta ja välttää näin siirtoviivemaksut. Asiasta on tullut jonkin verran huolestuneita yhteydenottoja, joiden vuoksi kyselin ja selvittelin muutamia perusasioita kokouksessa. Koska kuntoutusosaston kustannuksia eikä henkilökuntaa ole budjetoitu, oli apulaiskaupunginjohtaja aika näreissään asiasta ja lupasi viedä asian kaupunginhallituksen käsittelyyn. Itsekin yritän ehtiä jossain välissä piipahtamaan Kaskenlinnassa, vaikka olen siellä toki jo aiemminkin vieraillut.

OPTS:n osalta teimme uuden päätöksen, että sopeuttamistoimenpiteistä huolimatta toiminnan taso on pidettävä vuoden 2011 tasolla. Jos palvelun taso uhkaa heiketä, tulee asia tuoda lisäbudjettikeskusteluun päätettäväksi. Meidän ryhmä nosti esiin perusterveydenhuollon kysymyksen, josta yritettiin leikata 500 ooo euroa työikäisten kiireettömiä terveyskeskuskäyntejä. Nyt tehdyllä päätöksellä tämä ei ole mahdollista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s