Periaatteita luottamustoimipaikkojen jakoon

Turun Vasemmistoliitto on linjannut periaatteita, joilla uudistetaan luottamustoimipaikkojen jakoperiaatteita. Uudistus on oikein tervetullut ja olen siihen todella tyytyväinen.

Ensisijaisesti otetaan huomioon ehdokkaan vaalityö ja vaalimenestys. Tämä on mielestäni oikein hyvä ja tärkeä lähtökohta. Kuntalaiset pääsevät vaaleissa päättämään paitsi siitä, mitkä puolueet pääsevät päättämään asioista, mutta myös siitä, ketkä henkilöt nauttivat eniten kuntalaisten luottamusta ja ovat siten mielestäni oikeutettuja merkittävimpiin tehtäviin.

Tällä kaudella suurta närästystä on herättänyt sekä puolueen sisällä, että muiden puolueiden keskuudessa, että kaupunginhallituksessa istuu meidän mandaatilla henkilö, joka ei pitkästä poliittisesta urastaan huolimatta yltänyt valtuuston jäseneksi. Minusta valtaa ei pidä jakaa henkilölle, joka ei nauti sitä riittävästi vaaleissa tai luottamustoimipaikan merkittävyyden on oltava sopusoinnussa vaaleissa saadun kannatuksen kanssa.

Jos kaupungin merkittäville luottamustoimipaikoille aletaan nostamaan henkilöitä, jotka eivät menesty vaaleissa tai edes asetu ehdolle, aletaan nakertaa demokratiaa voimakkaasti. Miksi silloin vaalit ylipäänsä käydään? Meillähän on  olemassa virkamiespataljoona, jonne voidaan nostaa asiantuntijoita luottamushenkilöiden ja päätöksenteon tueksi.  Tämä on minun punainen johtoajatus kuntapolitiikassa toimiessani.

Onneksi kunnallispolitiikassa on tarjota pitkä liuta mielenkiintoisia luottamustoimia, joihin ehdokkaat voivat pyrkiä vaalien jälkeen ja jokaiselle löytyy varmasti mielenkiintoista tehtävää.

Toinen varsinainen uudistus on luottamustoimipaikkoja jaettaessa käyttöön otettava kahden kauden kierto. Tällä pyritään ehkäisemään se, että yksi ja sama henkilö ei voi istua vuosikausia yhdellä ja samalla pallilla. Tähänkin linjaukseen olen oikein tyytyväinen. Luottamustoimipaikkojen vaihtelu tekee hyvää ja maailmaa on tervehenkistä katsoa aina välillä uudesta näkövinkkelistä.

Turun Vasemmistoliiton periaatteita lukiessani aloin pohtimaan myös valtuuston istumajärjestystä. Miksi valtuustossa paikat jaetaan siten, että valtuustossa pisimpään istuneet henkilöt sijoitetaan eturiviin ja uudet tulokkaat takariviin. Eikö olisi demokraattisempaa ja loogisempaa, että eturivissä istuisivat vaaleissa eniten ääniä saaneet valtuutetut. Tämä tietenkin voisi käydä joidenkin pitkänlinjan kehäkettujen hermoille, kun he joutuisivat takariviin istumaan 😉

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s