Perlan syyskausi käynnistyi

Tänään avattiin peruspalvelulautakunnan syyskausi kokopäivän seminaarilla ja sen päälle pidettiin vielä kokous. Oli tosi kiva nähdä kesätauon jälkeen tutut virkamiehet ja lautakuntakamut. Meillä on tosi mukavia tyyppejä lautakunnassa, vaikka välillä olemme (luonnollisesti) asioista poliittisesti eri mieltä.

Samalla on hieman haikea olo, koska tietää tämän kauden olevan viimeinen tällä kokoonpanolla. Onhan tässä jo ehditty neljä vuotta tekemään yhteistyötä ja oppimaan toistemme toiminta- ja työskentelytapoja. Hurjia palopuheitakaan ei tarvitse enää niin usein pitää, kun tiedämme jo etukäteen, mitä muut ovat mieltä asioista. Työskentely on siirtynyt toiselle tasolle.

Henkilökohtaisesti pidän siitä, että yhteistyö muiden lautakunnan jäsenten kanssa on huomattavasti parantunut ja pystymme käymään keskusteluja ja olemaan mukana päätöksenteossa. Tällä kaudella koen myös kehittyneeni ja oppineeni luottamustoimenhaltijana todella paljon ja löytänyt uudenlaista näkökulmaa päätöksentekoon.

Seminaarista

Seminaarissa saimme tuhdin tietopaketin viraston tilanteesta ja tulevasta syksystä. Haasteina ovat tietojärjestelmien takkuaminen. Emme saa ajoissa tietoa henkilökunnasta, emme talouden seurannasta, joten on vaikea työskennellä tehokkaasti.

Seminaarissa pidin vain kaksi puheenvuoroa. Ensimmäisessä tiedustelin työllisyysmäärärahojen tilanteesta, sillä ne tuntuu juuttuneen jälleen kerran kh:n pöytälaatikkoon. Viimeksi eilen kolmannelta sektorilta tuli viestiä, että kentällä on väkeä, jotka tulisivat mielellään töihin, jos vain saataisiin työllistämismäärärahat liikkeelle.

Toisessa puheenvuorossa viittasin THL:n ja OPH:n eilen julkistamaan tiedotteeseen, kuinka nuorten syrjäytyminen voidaan ehkäistä. Syrjäytynyt nuori tulee todella kalliiksi yhteiskunnalle. Siksi riittävät toimenpiteet työllisyyden, opiskelun, asumisen, mielenterveyspalveluiden osalta ovat tärkeitä.

Mielenterveyden keskusliitto ja Nuoran muistuttivat eilisessä tiedotteessaan, kuinka mielenterveysongelmat vievät nuoria varhain eläkkeelle syrjäyttäen heidät työelämästä. Samalla järjestöt korostivat riittävien mielenterveyspalveluiden saatavuuden tärkeyttä.

Seminaarissa läsnä ollut apulaiskaupunginjohtajalla olikin ilo vastata kysymykseeni, että Turku on päässyt mukaan työ- ja elinkeinoministeriön hankkeeseen, jonka avulla puututaan pitkäaikaistyöttömyyteen ja syrjäytymisuhan alla olevien tilanteeseen. Varissuo on valittu hankkeen toteuttamisalueeksi, mutta mukaan haluttaisiin myös Perno-Pansio.

Lautakunta taas päätti kokouksessa opiskelijoiden psykologipalveluiden 100 000 euron lisämäärärahasta. Suunta on oikea, joskin mielestäni riittämätön.

Kokouksesta

Kotihoidon 15 lisävakanssia eteni tänään jälleen eteenpäin. Poliittiset prosessit ovat käsittämättömän mutkikkaita ja pitkiä. Ja poliittiset väännöt eivät tee niistä yhtään helpompia. Nyt tehty päätös on tietenkin kompromissi, kuten politiikassa yleensäkin, mutta parempi kuin vaihtoehtonsa eli yhden kotihoidon alueen ulkoistaminen. Pidetään tätä nyt puolivoittona. Suunta oikea, mutta riittämätön.

Kotihoidon maksut aiheuttivat jälleen kerran närää. Onneksi suurin osa lautakunnan jäsenistä piti helmikuussa tehtyä päätöstä harhaanjohtavana, kertakorotusta kohtuuttomana ja halusivat inhimillistää päätöstä. Lopulta ehdotus hyväksyttiin yksin tuumin.

Merkitsimme tiedoksemme saamamme selvityksen lastensuojelutyön virkamiehen laatimasta muistiosta. Kävimme tietenkin luottamuksellisen keskustelua aiheesta enkä sitä siksi siteeraa tässä kohtaa. Päätösesityksestä voi kuitenkin tehdä johtopäätöksen, että emme yhtyneet muistion sisältöön. Poliittiset prosessit ovat pitkiä ja monimutkaisia, kuten jo kirjoitinkin, ja niin tuntuu olevan lastensuojeluverkon uudistaminenkin.

Sellainen vielä nostan tähän loppuun, että olen monesti sanonut vanhuspalveluiden osalta, että tarvitsemme lisää Ruusukortteleita ja Portsakoteja. Tämän eteen olemme tehneet myös taustalla kovasti töitä. Valtuusto vahvisti jokunen aika sitten strategioissaan, että TVT voi lähteä laajentamaan Ruusukorttelin aluetta rakentamalla lisää asuntoja vanhuksille. Palvelut katsotaan niihin myöhemmin joko omana toimintana tai ostopalveluna. On hienoa, kuinka itselle ja omalle puolueelle tärkeät asiat vihdoin etenevät. Jos vasemmisto voittaa syksyllä vaalit, pääsemme lisäämään kunnallista palveluasumista.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s