Tänään pidettiin Turun Vasemmistoliiton uuden valtuustoryhmän ja kunnallistoimikunnan yhteiskokous, jossa äänestyksen myötä päätimme, että emme lähde mukaan kokoomusvetoiseen ryhmien väliseen sopimukseen ensi kaudella.
Koska sopimuspaperit eivät ole vielä julkisia, en kommentoi asiaa niiltä osin. Itse äänestin sopimukseen menoa vastaan, koska mielestäni tällaiset sitovat sopimukset ovat vastoin demokratiakäsitystäni. Sopimuksissa valta keskittyy pienelle joukolle, joka käy neuvotteluja suljettujen ovien takana. Sopimukset rajoittavat myös valtuutettujen ja luottamustoimenhaltijoiden toimimista tehtävissään.
Meillä Vasemmistoliitossa ollaan ylpeitä siitä, että meillä ei ole ryhmäkuria. Sopimuspolitiikka kuitenkin edellyttäisi sitä, jos siellä tosissaan haluttaisiin olla mukana. Minusta olisi myös epärehellistä lähteä mukaan sopimukseen, josta jo etukäteen tietää, ettei sitä voi noudattaa. Enhän pystynyt noudattamaan sopimusta viime kaudellakaan, kun en esimerkiksi halunnut äänestää lomautusten puolesta sosiaali- ja terveystoimessa. Sopimuspaperi oli sellainen sisällöltään, että todennäköisesti olisin rikkonut sopimusta heti ensi keväänä jälleen.
Kun ottaa huomioon Turun äänestysprosentin ja kuntalaisten käsityksen Turun kuntapolitiikasta, sen hyvä-velikerhoista, sulle-mulle politiikasta ja kähminnästä, niin pakkohan sitä on miettiä, haluaako olla vahvistamassa ko. kulttuuria ja toimintatapaa. Meidän tulee oikeasti olla huolissaan alhaisesta äänestysprosentista ja miettiä, miksi ihmiset eivät koe, että voisivat vaikuttaa heitä koskeviin asioihin ja miksi ihmiset eivät ylipäätänsä luota paikallispolitiikkaan. Meidän tulee edistää läpinäkyvää päätöksentekoa eikä suljettua, pienen porukan harjoittamaa kabinettipolitiikkaa.
Todella harmissani olin tavasta, jolla luottamustoimipaikkajako ympättiin alkujaan sopimuksen eteenpäin viemiseen. Meillä on kuntalaki ja Vasemmistoliitolle kuuluu vaalien perusteella tietty määrä paikkoja eri luottamuselimiin. Turussa on myös perinteisesti kunnioitettu periaatetta, että toisten puolueiden henkilövalintoihin ei puututa. Nyt siitä ei ihan puhtain paperein tässä prosessissa selvitty.
Olen tyytyväinen ratkaisuun ja uskon (tai ainakin toivon) ryhmämme toimivan yhtenäisesti tulevalla kaudella. Pienen enemmistön turvin ei sopimuspolitiikkaan voi mennä mukaan, sillä se vain hajottaisi puolueen rivit. Uskokaa pois, tiedän mistä puhun..