Trokari –romanttinen sankari vai alhainen kuppari

Asun asuinalueella, jolla on hurja maine. Usein törmää keskusteluihin, joissa muistellaan hurjaa Raunistulaa, kuinka täällä on tehty laittomuuksia, tapeltu ja myyty salaa viinaa. Usein jutuissa on jännittynyt, kepeähkö ja hieman romantisoitu ote. Niitä kerrotaan sankaritarinoina. Tarinoista, tapahtumista ja henkilöistä on syntynyt legendoja, joista kerrotaan viihdyttämismielessä juhlissa ja kahvipöydissä. Minustakin niitä on hauska kuunnella.

Hymy kuitenkin hyytyy, kun havahtuu siihen tosiasiaan, että näiden romantisoitujen tarinoiden perinne elää todellista elämää sitkeästi nykypäivänä. Vielä vähemmän naurattaa, kun tajuaa kohteena olevan alueen alaikäiset lapset.  Jokainen varmasti ymmärtää, että 40 volttisen virolaisen viinan myyminen alle 15-vuotiaalle on paitsi laitonta, myös täysin edesvastuutonta.

Tuskin kenellekään tarvitsee saarnata, kuinka alkoholi ei ole hyväksi lapsen kehitykselle ja terveydelle. Oleellisin kysymys onkin, miten reagoimme ja mitä teemme, kun törmäämme tähän ilmiöön.

Kun julkisuudessa nousee esiin tapauksia, kuinka joku lapsi on joutunut vatsahuuhteluun tai muihin ongelmiin välitetyn viinan johdosta, on helppoa liittyä huutokuoroon, että miksi kukaan ei puuttunut tilanteeseen. Tämä on hyvä kysymys. Miksi ihmiset ei puutu, vaikka trokari saattaa olla yleisessä tiedossa alueen asukkaiden keskuudessa.

Syitä on varmasti monia. Osa ihmisistä kokee, että riittää, kunhan asiat selvitetään oman lapsen kesken. Halutaan myös suojella lapsen ja perheen mainetta. Oman lapsen ei haluta  joutuvan tapauksen johdosta lastensuojelun syyniin tai pelätään, että omalle lapselle tulee merkintä papereihin. Kukaan ei myöskään halua, että omaa lasta aletaan kiusata ja muiluttaa, jos tämän vanhemmat narauttaa trokarin. Pelätään myös oman turvallisuuden puolesta tai muiden mahdollisten kostotoimenpiteiden vuoksi. Olo voi olla pelokas, turvaton ja voimaton. Nämä huolet ovat ymmärrettäviä ja inhimillisiä.

Asian toinen puoli on vieläkin karumpi. Jos emme puutu asiaan,  trokari voi jatkaa rauhassa toimiaan. Hän etsii aktiivisesti ja järjestelmällisesti uusia nuoria, joille myydä viinaa ja joiden viikkorahoilla voi tehdä bisnestä. Sillä siitä ei pääse mihinkään: trokari tekee härskisti bisnestä lapsillamme ja hyötyy heistä taloudellisesti piittaamatta lainkaan heidän terveydestään tai turvallisuudesta. Silmien sulkeminen tilanteessa tarkoittaa, että olemme vastuussa, kun seuraava lapsi joutuu vatsahuuhteluun, joutuu humalassa tappeluun tai paleltuu reissullaan. Meidän velvollisuus on puuttua tilanteeseen, jotta yksikään lapsi ei vahingoittuisi.

Meidän on yhteisönä ja vanhempien rintamana oltava rohkeita ja vahvoja näitä ilmiöitä vastaan. Aikuisten tehtävä on suojella lapsia,  taattava heille turvallinen elinympäristö ja nuoruus. On luotava ilmapiiri, jossa uhkailua, kiristystä ja viinanvälitystä ei suvaita. Se on lastemme parhaaksi.

Kolumni, joka julkaistu Turkulaisessa ke 27.2.2013

Talous on hyvä renki, mutta huono isäntä

Kas tässä keskiviikkona Turkulaisessa julkaistu kolumnini:

Kuntatalouden tasapainottaminen on ajankohtainen puheenaihe. Pelkkä vyönkiristys ei kuitenkaan riitä, sillä tavoitteeseen pääsy vaatii taitavaa johtajuutta, sosiaali- ja terveyspolitiikan kokonaisvaltaista ymmärtämistä ja työkalukseen hallittuja, toimivia strategioita.

Erinomaisen esimerkin näimme tänä syksynä, kun kaupunginhallituksen niukka enemmistö esitti, että peruspalvelulautakunnan ylitystä ei kateta kokonaisuudessaan. Se olisi tarkoittanut  useiden terveysasemien sulkemista joulukuussa. Mitään kokonaisvaltaista ja pysyvää ratkaisua toimenpide ei olisi tuonut, sillä se olisi johtanut menojen kasvuun toisaalla kuten päivystyksessä ja erikoissairaanhoidossa.

Vastaavasti on hämmentävää joutua muistuttamaan, että meillä on olemassa kuntalaki, joka kieltää tietoisen alibudjetoinnin. Valtuusto on perinteisesti siunannut peruspalvelulautakunnalle erittäin niukan ja karsitun budjetin. Yleensä jo ennen kesää on annettu julkisuuteen ensimmäiset arviot, paljonko budjetti tulee ylittymään. Tätä on sitten kauhisteltu ja ihmetelty, että miten tässä näin kävi, vaikka minään todellisena yllätyksenä se ei asiaan perehtyneille varmastikaan tule.

Meillä on kaupunkina velvollisuus myös varmistaa, että tietyt palvelut annetaan kuntalaisille. Jos laiminlyömme tehtävämme, uhkaa aluehallintoviranomaiset kaupunkia uhkasakoilla. Viime vuosina Turulle on väläytelty uhkasakon mahdollisuutta liiankin usein. Tuorein esimerkki on joulukuulta.

Talouden tasapainottamisen tärkeydestä olemme varmasti kaikki samaa mieltä, jotta Turku ei tulevaisuudessa ajaudu kriisikunnaksi. Keinovalikoimamme tavoitteeseen pääsystä valtuustosalin oikealla ja vasemmalla laidalla ovat vain erilaiset. Olisikin mielenkiintoista kuulla ratkaisuja niiltä poliitikoilta, jotka ovat väläytelleet palveluiden rajujen leikkausten  ja palvelutason laskun tarpeellisuutta.

On myös hyvä huomata, että nyt käytävässä keskustelussa talouden tasapainottamisesta ja palvelutasosta ei ole kyse vain taantumasta ja menojen kasvusta vaan myös puolueiden suhtautumisesta julkiseen sektoriin sekä sen rahoitusmalleihin. Oikeisto on perinteisesti pyrkinyt heikentämään julkista sektoria, kun taas vasemmisto haluaa vahvan julkisen sektorin tuottamaan laadukkaita ja tasavertaisia palveluita kuntalaisille.

Yhtä oleellista on suhtautuminen rahoitusmalleihin. Tuoreiden tietojen mukaan yritysten verojärjestelyt eli verotuksen kierrättäminen halvemman verotuksen maiden kautta ovat pienentämässä viidenneksellä  yritysten ja yhteisöjen maksamaa yhteisöveron tuottoa. Kyse ei ole mistään pienestä summasta vaan noin miljardista eurosta, millä voitaisiin rahoittaa kuntalaisille tärkeitä palveluita. On tietenkin loogista, että ne tahot, jotka karsastavat vahvaa julkista sektoria eivät halua myöskään löytää rahoituskeinoja sen ylläpitämiseksi.

Kaikkea ei pidä ottaa vastaan sellaisena kuin se annetaan. Aina on olemassa vaihtoehtoja.

Kuntatalous vuotaa kuin seula

Turkulaisessa ke 29.8.2012 julkaistu kolumni
Kuntien sosiaali- ja terveyspalveluita kehitettäessä kuulee usein kysymyksen mistä rahat. Talouskriisin painaessa päälle meidän olisi oleellisempaa kysyä, mihin ja miksi me yhteiset rahamme käytämme. Sillä pahimmillaan kuntataloutemme vuotaa kuin seula.
Turussa on kuluneella kaudella ulkoistettu palveluita kiihtyvällä vauhdilla kautta linjan aina vanhustenhoidosta päihdehuoltoon ja terveyspalveluihin. Yksittäisen kuntalaisen kannalta oleellista on tietenkin se, että palvelu pelaa ja apua saa, kun sitä tarvitsee. Turkulaisten veronmaksajien ja kaupungin talouden kannalta oleellinen kysymys on, mikä on kokonaistaloudellisesti järkevin tapa tuottaa palvelut.
Olen joskus kysynyt lautakunnassa virkamiehiltä, miten on mahdollista, että yksityisen sektorin väitetään tuottavaan laadukkaampia palveluita halvemmalla hinnalla kuin kunnan oma tuotanto pystyen silti tekemään merkittävää voittoa omistajilleen. En ole perusteltua  vastausta kysymykseeni vielä tähän päivään mennessä saanut.
Valinnan vapauden nimissä kilpailutetut palvelut päätyvät yhä useammin monikansallisten yritysten tuotettaviksi. Sen lisäksi, että kyseiset yritykset pystyvät käärimään kuntien rahoittamilla toiminnoilla jopa kymmenien miljoonien voitot, välttelevät ne sopivin verojärjestelyin  verojenmaksua Suomeen. Eräs esimerkki Suomen merkittävimmistä yksityisistä palveluntuottajista on monikansallinen konserniyhtiö Mehiläinen, joka vuonna 2010 maksoi Suomeen vaivaisen yhden prosentin veroja miljoonatuloistaan.
Kritiikin edessä Mehiläinen on luvannut muuttaa käytäntöjään, mutta se ei riitä.

Kuntapäättäjien on jatkossa huolehdittava siitä, että verorahamme eivät valu paratiisisaarille vaan että ne palaavat verotuloina kotimaisten yritysten kautta tukemaan paikallista taloutta, yrittäjyyttä ja työllisyyttä. Sillä niin kauan kuin tällaisten verojärjestelyjen ja verokikkailujen sallitaan ulkoistamisten myötä jatkua, on turha tulla selittämään, että rahat ei riitä vanhusten tai lasten hoitoon.

Kunnalle parasta ja selkeintä olisi tuottaa keskeiset peruspalvelunsa itse. Näin palvelut pysyvät kunnan demokraattisessa hallinnassa, suorassa valvonnassa tietäen tarkalleen, mihin rahamme käytetään. Myös kuntalaisten osalta kunnan omat palvelut ovat tasa-arvoisin vaihtoehto.
Kuntalaisten kannattaakin tiukata vaalikentillä ehdokkailtaan ja puolueilta, mitä nämä ovat valmiita tekemään, jottei meidän yhteisiä rahoja jatkossa pumpata kansainvälisten yritysten kautta veroparatiisisaarille ja omistajien taskuihin. Paikallisen talouden vuotaminen kuin seula on saatava loppumaan.

TS:n lukijakolumnistina – kiista vanhuspalvelulaista

Tänään julkaistiin Turun Sanomissa kolumnini vanhuspalvelulaista. Olenkin jo heti aamutuimaan ehtinyt saamaan positiivista ja kannustavaa palautetta yli puoluerajojen.

Kiista vanhuspalvelulaista

Vanhuspalvelulaki on synnyttänyt kipakkaa julkista keskustelua ministereiden kesken tuoden hienosti esiin vasemmiston ja oikeiston näkökulmia. Tämä on juuri sitä keskustelua, mitä kuntalaiset ovat kaivanneet.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sdp) ajaa vanhuspalvelulakiin hoitohenkilökunnan minimimitoitusta aivan kuten Vasemmistoliittokin. Sen sijaan hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok) ruotii asiaa kovakätisesti Helsingin Sanomien verkkolehdessä. Virkkusen mukaan sellainen päätös olisi askel menneisyyteen. Hänen mukaansa tavoitteen tulee olla kuntien itsehallinnon vahvistaminen.

Virkkusen mukaan vaatimus hoitajien minimimäärästä vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa veisi kunnilta liikaa niiden omaa päätäntävaltaa. En voi kuin ihailla tuota taitoa, jolla kokoomuslaiset osaavat kääntää kaikki asiat päälaelleen.

Jos on vähääkään seurannut vanhusten hoidon tilannetta kunnissa, osaa tehdä asiasta omat johtopäätöksensä. Esimerkiksi Turussa jatkui vuosikausia henkilökunnan alimitoitus vanhainkodeissa. Tämä oli tilanne myös valtuustokauden alussa, kun johtavat virkamiehet ja valtaosa lautakunnan jäsenistä oli laittamassa lomautukset päälle vuonna 2009. Henkilökunnan alimitoitukseen on joutunut AVI:kin puuttuman lukuisia kertoja.

Tällä hetkellä tilanne Turun vanhainkodeissa henkilökunnan suhteen on käsitykseni mukaan suositusten mukainen. Tilanteeseen ei kuitenkaan päästy kivuttomasti vaan ajamalla nopeutetusti alas Luolavuoren vanhainkoti, josta henkilökuntaa siirtyi muihin laitoksiin nostamaan henkilökuntamitoitusta. Tähänkin prosessiin joutui AVI ja eduskunnan oikeusasiamies puuttumaan.

Henkilöstömitoituksen kirjaamiseksi lakiin ei sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) ottanut kantaa kuulemassani radiohaastattelussa, mutta laitoshoitopainotteisuuteen kylläkin. Hänen mukaansa vanhainkodeissa olevia ihmisiä ei voi siirtää takaisin kotihoitoon. Sen sijaan meidän tulee pyrkiä vähentämään vanhusten joutumista liian aikaisin laitoshoitoon.

Tästä olen samaa mieltä Risikon kanssa ja tätä näkökulmaa olen koko valtuustokauden yrittänyt nostaa esiin: meidän on resurssoitava riittävästi kotihoitoon, joka tällä hetkellä on aivan liian riittämätön.  Vain näin voimme tukea vanhuksia pysymään pidempään kotona. Eikä tätäkään saa ymmärtää väärin: on vanhuksia, jotka tarvitsevat hoitopaikan. Joko vanhainkodissa tai palveluasumisen muodoissa. Tosiasia kuitenkin on, että riittämätön kotihoito vie vanhukset liian aikaisin raskaiden palveluiden pariin.

Tähän taas liittyy ajankohtainen, paikallinen kiista siitä, palkataanko kotihoitoon lisää henkilökuntaa vai ulkoistetaanko palvelut. Tämäkin kulkee varsin perinteisesti oikeisto-vasemmistojakoa noudatellen.

Nämä ovat asioita, joiden olettaisi kuntalaisia kiinnostavan näin kuntavaalien läheisyydessä. Sillä siitähän kuntavaaleissa on kysymys, linja- ja arvovalinnoista.

Mirka Muukkonen
Turun kaupunginvaltuutettu
Peruspalvelulautakunnan jäsen (vas)

Turkulaisen kolumni lastensuojelusta

Tänään ilmestyneessä kaupunkilehti Turkulaisessa on kolumnini, joka käsittelee lastensuojelun uudistusta. Peruspalvelulautakunta tekee asiasta päätöksen kuun lopussa pidettävässä kokouksessa 28.3.

Lastenkodit jätettävä rauhaan

Uudistunut lastensuojelulaki tuli tarpeeseen, sillä se osoitti ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön ja perhehoidon räikeät puutteet ja riittämättömyyden Turussa.

Kaikki aina kuntapäättäjistä lastensuojelun ammattilaisiin lienevät samaa mieltä siitä, että  ennaltaehkäisevään työhön on saatava lisää resursseja. Eri mieltä ollaan siitä, miten tähän tavoitteeseen päästään. Suuri joukko lastensuojelun ammattilaisia on jo toistamiseen tällä valtuustokaudella älähtänyt laajassa rintamassa, että uudistusta ei voida tehdä kaupungin omien lastenkotien ja niissä sijoitettuna olevien lasten kustannuksella. Tästä ei voi olla kuin samaa mieltä.

Lastensuojelun rakenneuudistus ei ole edennyt kovinkaan mallikkaasti kotikaupungissamme. On käsittämätöntä, että virasto marssitti toistamiseen lähes saman esityksen peruspalvelulautakunnalle päätettäväksi. Päätöksen, jonka lautakunta oli jo kertaalleen torpannut. Lautakunta teki vuonna 2010 selkeän päätöksen, että kaupungin kolmea lastenkotia ei lakkauteta. Saman esityksen marssittaminen toistamiseen viestii paitsi röyhkeydestä ja välinpitämättömyydestä kuntademokratiaa kohtaan, niin myös äärettömän huonosta johtamisesta.

Aikaa ja resursseja kuluu koko ajan. Perheohjaajien vakanssit ovat vasta nyt haussa, kun toiminta olisi pitänyt saada käyntiin jo ajat sitten. Lautakunnalle on tuotu toistamiseen myös sijaisperheiden palkkioiden tarkistukset, kun niitä ei osattu kerralla laittaa kuntoon. Näin perhetyön käynnistäminen on takellellut ja Turku on hävinnyt mm Salolle sijaisperheiden rekrytoinnissa.

Puhtain tyylipistein virasto ei myöskään selviä henkilöstöpolitiikassa. Sen sijaan, että lastensuojelun ammattilaiset olisi otettu alusta asti mukaan lastensuojelun uudistamistyöhön, kohdellaan heitä pelinappuloina. Henkilöstöjärjestöjen  pääluottamusmiehet  (mm Tehy, Super, JHL, JUKO, Jyty, KTN) ovat joutuneet älähtämään, sillä yhteistoimintalain henki ei ole riittävästi toteutunut neuvotteluissa eikä Turun kaupungin yhteistoimintaa koskevia menettelytapaohjeita ole kaikilta osin noudatettu. Viimeisimpänä julkisuudessa on varoitellut Talentian edustaja, että nykyisellä henkilöstöpolitiikalla Turun kaupunki tulee ajamaan itsensä todella suuriin vaikeuksiin.

Viraston toimintaa ei pidä painaa villaisella vaan asiaan on tartuttava lujalla otteella. Lautakunnan tahtoa asiantuntijaelimenä on kunnioitettava ja lastenkodeille on annettava työskentelyrauha. Vastuullinen rakenneuudistus voidaan ja pitääkin tehdä etsimällä tarvittavat resurssit kaupungin budjetista ja laittamalla ennaltaehkäisy ja perhehoito kuntoon. Tänään sijoitettavat eurot ennaltaehkäisyyn ovat huomisen säästöä.