Demokratiavaje Turun kaupunginvaltuustossa

Tänään aamulla otin yhteyttä kuntaliittoon liittyen maanantaina 25.8. pidettyyn Turun kaupunginvaltuuston kokoukseen.

Käsittelyssä oli todella tärkeä asiakirja Uudistusohjelma 2, jonka avulla johdetaan toimintaa ja taloutta lähivuosina. Olin pyrkinyt perehtymään etukäteen valmisteltuun esityslistaan todella huolella ja käsittelimme sitä useaan otteeseen omassa valtuustoryhmässämme.

Olin hämmentynyt, kun valtuuston kokous keskeytettiin heti avauksen jälkeen ja ryhmien väliset sopijaryhmät päättivät pitää neuvottelun. Kyseiseen neuvotteluun osallistui kaikkien muiden puolueiden edustajat paitsi Vasemmistoliiton, joka ei ole mukana ryhmien välisessä sopimuksessa.

Suhtaudun nuivasti ylipäänsä tällaiseen ryhmien väliseen sopimus-kulttuuriin, jossa merkittäviä päätöksiä tehdään virallisen päätöksenteon ulkopuolella ja josta ne sitten tuodaan enemmistön voimin läpivietäviksi virallisiin päätöksentekoelimiin. Minusta tämä ei tue demokratiaa, heikentää päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta.

Minusta on todella kyseenalaista, että rvs-osapuolet pitivät neuvottelunsa virallisen kokouksen aikana viivästyttäen kokouksen etenemistä. Mielestäni heidän tulisi kokoontua omalla ajallaan, ei veronmaksajien kustantaman virallisen kokouksen aikana.

RVS-osapuolet toivat valtuuston kokoukseen paperin, jonka he enemmistövoimin veivät läpi. Me Vasemmistoliiton valtuutetut saimme kyseisen paperin haltuumme kesken kokouksen ja pääsimme vasta siellä tutustumaan sen sisältöön. Kyse oli aika laajasta noin 20 kohdan asiakirjasta eli ei mikään kevyt paperi.

Koska emme päässeet tutustumaan ryhmänä paperiin etukäteen, äänestytimme kaikki kohdat ja äänestimme näiden kohdalla tyhjää. Linjamme oli, että otamme ryhmänä kantaa asioihin, kun ne tulee yksittäin päätettäväksi joko lautakuntaan tai valtuustoon esim talousarvio 2015 muodossa.

Meidän ryhmä teki myös esityksiä liittyen koulutoimeen ja hyvinvointitoimialaan. Näistä olimme kertoneet aamun puheenjohtaja toimikunnassa, joka on virallinen päätöksentekoon liittyvä elin.

Kokouksen menettelytavat herätti myös kysymyksen, tietävätkö valtuutetut oikeasti, mistä päättävät. Ei tullut yllätyksenä, että lähikoulujen lakkautusuhka nousi suureen keskiöön kokouksessa. Sen sijaan tarkkaavainen valtuutettumme Elina Sandelin huomasi, että rvs-osapuolet olivat esityksellään korottamassa lastensuojelun leikkausvaatimusta 800 000 eurolla. Tämä on merkittävä summa ja sillä on laajat vaikutukset.

Kysyimme useaan otteeseen, olemmeko ymmärtäneet asian oikein ja kohdistetaanko tämä koko summa tosiaan lastensuojeluun vai myös esim koulutoimeen. Emme saaneet minkäänlaista vastausta. Uskallan väittää, että tämä lastensuojelun 800 000 euron lisäleikkaus tuli monille muillekin rivijäsenille yllätyksenä. Tällainen menettely on mielestäni erittäin huonoa hallintoja ja johtamista.

Näihin asioihin liittyen olen pyytänyt kantaa kuntaliitosta. Kyse ei ole vain minun oikeuksista kaupunginvaltuutettuna vaan myös kaikkien niiden kuntalaisten, jotka ovat minua vaaleissa äänestäneet. Kyse on ennen kaikkea demokratiasta ja kuntalaisten mahdollisuuksista vaikuttaa päätettäviin asioihin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s